Suomen Ilmavoimat 100 vuotta

Julkaistu Palokka-lehdessä 15.5.2018

Suomen Ilmavoimat viettää satavuotisjuhlaansa. Se on maailman vanhimpia itsenäisiä ilmavoimia, ehkä vain Meksikolla on vanhempi. Brittien kuuluisa Royal Air Forcekin on meitä pari kuukautta nuorempi. Homma lähti liikkeelle sisällissodan 1918 kevään myrskyissä, kun Mannerheim liitti päiväkäskyllään ruotsalaisten lahjoittaman lentokoneen ”Suomen Valkoisen Armeijan Ilmailutarhaan lentokoneena numero 1”. Syntysanat oli lausuttu.

Alku oli suunnanhakua ja taival tuskaista köyhässä maassa. Oli vesilentokoneita, venäläisiltä jääneitä ja varastettuja koneita sekä yksittäisiä lahjoituksia. Viisi sodan vuotta sai aikaan suuren muutoksen ja Ilmavoimiemme hävittäjätorjunta, valvonta- ja johtamisjärjestelmineen, kehittyi voimakkaasti ja oli merkittävässä roolissa saavuttaessamme torjuntavoiton. Sodan jälkeiset sotakorvausvuodet olivat Ilmavoimien kannalta suvantovaihdetta. Vasta 1960-luvulta alkoi jälleen kehittäminen, niin että Ilmavoimamme on tänä päivänä tunnustetusti yksi maailman parhaista hävittätorjuntailmavoimista. Jos minulta kysytään, niin paras.

Merkkivuotta juhlistetaan usein eri tilaisuuksin. Suomenlinnassa oli mieleenpainuva tilaisuus, kun lottien sota-aikana ylläpitämä ilmavalvonta-aluekeskus avattiin yleisölle. Ilmavalvonta oli lottien vaarallisin tehtävä. He tähystivät torneissa viholliskoneita. Havainnot soitettiin puhelimella aluekeskuksiin, jossa koottiin kokonaiskuva ja sen perusteella johdettiin koneet torjuntaan. Lotat olivat monissa eri tehtävissä vapauttaen kymmeniä tuhansia miehiä rintamalle. Kunnia heille!

Ilmavoimien lentotekniikka juhlii 100-vuotistaivaltaan toukokuussa Jyväskylässä ja ”hävittäjäilmailun kehto” Utti kesäkuussa. Lentotekniikan rooli Ilmavoimien suorituskyvyn kehittämisessä ja ylläpidossa on ollut aivan olennainen asia ja Utti oli merkittävin lentotukikohta Ilmavoimiemme neljänä ensimmäisenä vuosikymmenenä.

Ehkä näyttävin on kuitenkin Ilmavoimien kaikkien aikojen lentonäytös, joka järjestetään Juhannusta edeltävänä viikonloppuna Luonetjärvellä, teemana ”Tunne  historia – Koe nykyisyys – Näe tulevaisuus”.

Lentonäytöksen painopiste on Ilmavoimien käytössä olleet lentokoneet. Näiden lisäksi ilmassa nähdään hävittäjäkandidaatteja. Niistä virallisesti tulonsa on varmistanut Rafale ja Typhoon. Molemmat nähdään ilmassa. Lockheed Martinin F-35 on esillä maanäyttelyssä. Tilanne näyttää hyvältä myös Super Hornetin ja Jas Gripenin suhteen. Virallisia vastauksia odotellaan.

Ilmavoimien nykykalusto on esillä lentonäytöksessä niin maassa kuin ilmassa. Viime vuosien lentonäytöksestä totuttuun kaavaan Vinka soolo, Hawk soolo, Hornet soolo ja Midnight Hawks. Viimeksi mainittu on siis Ilmavoimien taitolento-osasto.

Toki kaksipäiväinen lentonäytös on pääasia, mutta myös maanäyttely on hyvin laaja. Kansainvälistä ilmailuteollisuutta on laajalti paikalla samoin kuin kansallista ilmailua, siihen liittyvää teollisuutta ja koulutustoimintaa. Ilmavoimien historiaa on näkyvillä niin koneina kuin kuvina. Monipuolista tarjontaa ja ilmailullista myytävääkin on paljon, eikä tule unohtaa Sotkun munkkikahveja!

Vuosisadan lentonäytös on luontevaa järjestää täällä Jyväskylässä, sijaitseehan täällä Ilmavoimien merkittävin varuskunta. Jyväskylä on Ilmavoimien pääkaupunki.

Kiitoksia Ilmavoimille satavuotisesta työstä itsenäisyytemme turvaajana. Olette juhlanne ansainneet. Oikeastaanhan se on meidän kaikkien juhla!