Tausta

Bryssel22Tulin maailmaan aurinkoisena sunnuntaiaamuna lokakuussa 1958 Iisalmessa. Opettajavanhempani muuttivat tuotapikaa Hämeeseen ja viettimme nuoruutemme Tampereella, olin sisarusparvesta keskimmäinen.  Saimme kasvaa isänmaallisessa kodissa, lempeässä kurissa ja nuhteessa.

Opinnot ja työura

Opiskelemaan pääsin tekniseen korkeakouluun ja palvelukseen Ilmavoimiin. Kun pääsin lentämisen makuun, niin korkeakoulu vaihtui kadettikouluun. Sille tielle jäin.

Olin Ilmavoimissa lentäjänä 32 vuotta, useissa tehtävissä eri puolilla Suomea. Sain kokea ja nähdä paljon, hyvää ja välillä ikävääkin, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Kun päivätyöni Ilmavoimissa päättyi, halusin panostaa yhteisten asioiden hoitamiseen, onhan minulla laaja-alaista yhteiskunnallista kokemusta paljon. Johtajana olen tottunut tekemään isoja, pitkävaikutteisia ja koviakin päätöksiä, kuitenkin inhimilliset tekijät huomioiden.

Juha SuonperäHarrastukset ja perhe

Olen aina harrastanut liikuntaa; nuorempana judoa (musta vyö) ja jääkiekkoa, nyttemmin tennistä ja kaukalopalloa. Ennen Ilves nykyään JYP.

Kolme ihanaa tanssivaa tytärtämme ovat jo lentäneet kotoa. Pitkällisen harkinnan jälkeen lähdin politiikkaan mukaan, enkä ole katunut.